Getting used to Kampala

The main building of Makerere University

Ugandassa kaikki on mahtavasti, it's all goood niinku paikalliset sanoo. Opiskelujen alkamisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin pari viikkoa on vielä vapaata ennen luentoja. Luultavasti helmikuun alussa alkaa luennot. Olen käynyt muutaman kerran yliopistolla, kun tästä hostellilta menee kerran tunnissa ilmainen kuljetus sinne. Kaukanahan se ei ole, mut täällä nyt yleensä ei ole tapana kävellä mihinkään kun helle on kova ja yliopistolle on pelkkää ylämäkeä. Kampus on valtava ja opiskelijoita on paljon enemmän kuin Turussa, Makerere taitaa olla Itä-Afrikan suurin yliopisto. Rakennuksista osa on ihan hyvässä kunnossa, mutta esimerkiksi yhteiskuntatieteellinen tiedekunta oli hieman kuluneen näköinen paikka. Varsinkin nyt valmistumisaikaan aseistettuja poliiseja pyörii satoja yliopistolla. Jokaisen rakennuksen sisäänkäynnillä on turvatarkastus, ja pitää usein ilmoittaa mihin on matkalla. Olen tavannut yliopistolta ihmisiä, jotka ovat auttaneet paljon käytännön asioissa ja muutenkin sopeutumisessa. Lisäksi tapasin eräänä päivänä yliopiston bussimatkalla Brianin, korealaisen pojan, joka on ollut vuoden vaihdossa ja lähtee takaisin kotiinsa ensi viikolla. Hän lupasi näyttää mulle kampusaluetta, ja esitteli mulle vaikka mitä. Käytiin syömässä ja tavattiin hänen kavereitaan, ja hän näytti mulle kaupunkia. Hän käyttäytyi ihan niinkuin paikallinen, neuvotteli hinnat ja heitteli kaikenlaista juttua ihmisten kanssa lugandaksi (kieli mitä paikalliset käyttää usein keskenään). Brianin piti ostaa paljon kaikkia tuliaisia perheelleen, ja mulle kaikki oli vaan uutta, niin oli kyllä tosi mukavaa. Mentiin koko iltapäivä bodabodalla eri paikkoihin, hankittiin mulle liittymä ja kaikkea muuta, mitä vielä puuttuu. Bodabodalla on kyllä niin mukavaa mennä, vaikka se onkin vaarallista.

Mahtavinta on se, että kaikki on uutta, eikä aamulla tiedä yhtään, mitä päivä tuo tullessaan. Iltaisin vain miettii, että miten mahtava päivä on ollut eikä aamulla ollut aavistustakaan siitä mitä tulee tekemään. Viimeisten päivien aikana on tapahtunut niin paljon, että tuntuu niinkuin olisin ollut täällä ikuisuuden. Olen tavannut hirveästi uusia ihmisiä, ja nähnyt Kampalaa ja Entebbeä. Kävin myös Suomen kunniakonsulaatissa yhtenä aamuna bodabodalla äänestämässä presidentinvaaleihin. Viime päivinä eniten olen viettänyt aikaa neljän norjalaisen tytön kanssa, ollaan koettu paljon jo tähän mennessä. Kampalan kartta ei ole vielä piirtynyt päähän, kun on vähän sekaisin vielä kaikista uusista paikoista. Ollaan oltu Kampalan yöelämässä viikon aikana jo kahdesti, ja on kyllä ollut ihan mahtava meininki. Mennään joka paikkaan porukassa norjalaisten kanssa, niin viidestään pysyy ryhmä hyvin kasassa, vaikka täällä juhliminen onkin muuten vaarallisempaa kuin Suomessa. Ollaan hyvin huolehdittu toisistamme aina kun ollaan käyty jossain. Hostelli on aivan mahtava­, vaikka täällä onkin bileet joka ilta jossain huoneessa. Siis ihan viikon ympäri aamuun asti. Hostellin lisäksi slummista kaikuu joka yö kukonlauluun asti musiikkia ja huutoa: ugandalaiset tietää kyllä miten otetaan rennosti. Sitten kun meteli loppuu, alkaa kuulua koirien ulvontaa ja kukkojen kiekumista. Oudointa on, että ei se oikeastaan haittaa. Täällä on niin mukavan kotoisaa, kun koko ajan kuuluu jotain mölyä jostain.

Ugandalaiset on mahtavia, kaikki muistaa mun nimen (vaikka en muista kenenkään) ja huutelee että "hello Henna, how are ya" aina kun näkee jossain ohimennen. Tuntemattomatkin toivottelee hyvää huomenta ja moikkailee ja hymyilee, ja kaikki on aina ihanan positiivisia ja rentoja. Täällä ei vaan voi olla hymyilemättä koko ajan, kun kaikki ovat niin avoimen hyväntuulisia päivästä toiseen. Kaupassa ja lähikadun hedelmä- ja ruokakojuilla monet myyjät on jo tuttuja, on tällainen ihana pikkukylän meininki vaikka onkin isossa kaupungissa. Naapurihuoneen nainenkin lupasi olla mun ugandalainen isosisko, ja toi mulle yksi päivä itse laittamaansa ruokaa ja lupasi opettaa, miten tehdään ugandalaisia ruokia. Tuntuu oudolta ajatella, että olen todella ollut täällä vasta viikon, tämä tuntuu jo niin kodilta. Rakastun tähän paikkaan ja kulttuuriin koko ajan vain enemmän, enkä malta odottaa että pääsen näkemään Kampalan ulkopuolistakin Ugandaa.