Alkufiiliksia

8.1. iltapäivä: Tästä mennään vaan ylöspäin jooko?

Vietin Lontoossa ja sen lähikapungeissa muutaman ihan mahtavan päivän, ja tuntuu hassulta lähteä yhtäkkiä vaihtoon sieltä puoleksi vuodeksi.

Mutta asiaan :D Useimmiten ironia on ihan hauskaa mutta ei oikein lämmittänyt kauheasti mun mieltä tässä tapauksessa. Muutamia päiviä ennen lähtöä monet kysyivät, että joko jännittää. Vastasin siihen useimmiten, että enimmäkseen olen innoissani, mutta pelkään, että olen unohtanut jotain oleellista, tai etten pääse maahan ollenkaan. Niinhän siinä sitten kävikin, ei ollut kaukana Lontoon lentokentälle jääminen nimittäin. Mistään ei etukäteen löytynyt tietoa, että Ugandassa Entebben lentokentällä viisumia hakiessa tulee olla valmiina lentolippu pois Ugandasta. En hankkinut viisumia Suomesta etukäteen, koska ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa: lähin Ugandan suurlähetystö on Tanskassa, ei Suomessa. Sainhan epävirallisen päätöksen vaihtopaikastani yliopistolla (=sähköpostin että hanki vaan liput vaikkei meillä mitään varmaa tietoa vielä ole) vasta marraskuussa. Olen menossa reissaamaan eri Afrikan maihin kesäkuuksi, joten en ollut vielä edes varma, mistä maasta olen tulossa takaisin Suomeen.

Menin check-in -tiskille, ja siinä vaiheessa kävi ilmi etten pääse lähtemään edes Lontoon päästä, ennenkuin olen ostanut lentolipun pois Ugandasta. Siinä oli sitten noin kymmenen sekuntia aikaa päättää päivämäärä ja kohde. Halusin säästää rahaa, ja koska en ole vielä päättänyt mistä tulen takaisin: otin lipun Kampalasta Nairobiin, koska se nyt sattuu olemaan lähin suuri kaupunki naapurimaassa. Päivämääräksi heitin lonkalta 2.6. (ehkä), koska arvioin että silloin olisivat tentit loppu. Taitaa mennä reissusuunnitelmat hiukan uusiksi, huh! Hiukan kyllä ketutti siinä vaiheessa, kun vaivaisen alle parin tunnin matkan hinta oli yli 400 euroa, enkä sinänsä tarvitse tuota lentoa yhtään mihinkään. Samalla hinnalla olisi saanut lennon Suomeenkin, mutta harkinta-aikaa ei kauheasti ollut, joten sinne meni monta sataa hukkaan. Ja en kuitenkaan halunnut lentää Ugandasta, koska julkisilla on tietysti halvempaa matkustaa. Jos olisin selvittänyt asian etukäteen, olisin helposti säästänyt monta sataa euroa. Kaiken lisäksi visa electron ei toiminut, mutta onneksi olin juuri ennen lähtöä hankkinut mastercardin, ihan varmuuden vuoksi, jos Ugandassa tulee jotain ongelmia. En olisi ikinä arvannut, että tarvitsen korttia jo Lontoon päässä, ennenkuin pääsen edes koneeseen. Jos tässä turhassa rahanmenossa on siis jotain hyvää, niin ainakin se, että pääsin lopulta kuitenkin lentämään. Toivottavasti tässä nyt oli opetukset tältä erää, learned my lesson.

9.1. aamu

Vaikka yksin on ihan mukavaa matkustaa muuten, lentokonematka Lontoosta Etiopiaan tuntui pitkältä. Vieressä istui vielä hiljainen kaveri, joka nukkui facepalm-asennossa koko kahdeksantuntisen matkan. Ainoa puheenaihe tulikin siitä sitten luontevasti, kun ruiskaisin vahingossa puoli pullollista käsidesiä tyypin syliin (onneksi aika loppuvaiheessa). Nyt kirjoittelen täällä blogia Addis Abeban lentokentällä Etiopiassa, 9.1. ja kello on 7.40 aamulla. Ei ihan paras energiataso kolmen tunnin istumiseen, kun pitäisi vahtia tavaroita ja kytätä lähtöporttia. En käytännössä edes nukahtanut kunnolla koneessa. Ei sen puoleen, näyttää sen verran pieneltä kentältä että ei täällä helpolla pääsis varmaan eksymään. Jännää, tää odotushuone on niin Afrikkaa! Tietäisitte jos näkisitte. Nyt kyllä pelottaa! Lähinnä se, että pääsenkö Ugandaan edes vai oonko taas mokannut jotain niin etten pääse maahan. Eikä mitään käsitystä onko kukaan vastassa, vaikka "this girl" -niminen henkilö pitäisi siellä odotella, toinen asia onkin sitten että miten hänet tunnistaisi. En ole kunnolla edes ajatellut vielä sitä itse Kampalaan menoa, nyt olis tärkeintä vaan se että saan sen viisumin. Nyt on kyllä sellainen matkaväsymys et haluaisin vaan pitkälleni johonkin nukkumaan, istuen nukkuminen ei nyt oikein maistu.

9.1. ilta

Viisumi Entebbestä oli ihan rutiinijuttu ja todella helppo saada ihan tuosta noin vaan, harmittaa vielä enemmän se hukkaanmennyt 400 euroa! Mutta niinkuin arvelin, ei sieltä yliopistolta kukaan ollut vastassa. On eka ilta enkä oo käynytkään yliopistolla saati nähnyt ihmisiä sieltä :D Sieltä siis lähdin yhden mukavanoloisen taksikuskin mukaan, sovittiin tietysti oikeaoppisesti hinnasta etukäteen. Niin ja te kaikki Suomipalelijat, taksin mittari näytti +37! Taksikuski oli maailman symppiksin, sain käyntikortin ja harkitsen ehkä soittelevani uudelleen, vakkarikuskit on täällä aika perusjuttu ilmeisesti. Se vei mut Akamwesi hostellille suoraan, nyt istun täällä omassa huoneessani kirjottelemassa blogia.

Taisin tehdä jo tänään kaiken mitä ei sais tehdä, it's out of my system!

"Bodabodat on vaarallisia takseja, ei kannata mennä niillä mielellään ikinä, mut varsinkaan yksin" -> Lähdin heti ensimmäiseksi pankkireissulle (!) bodabodakuskin kanssa, hyvinhän se meni! Se oli hostellin jonkun vartijan tutuntuttu joka on kuulemma hänen luottopoikansa. Siinä sitten käytännössä, niille jotka ei tiedä mikä on bodaboda, menin jonkun paikallisen pojan skootterintarakalla, ja siinä kyllä mentiinkin! Ja kypärät ei ole täällä varsinaisesti muotia vaikka lainmukaan pitäisi sellaiset ollakin. Niin ja pari huutelua tuli, ihan pari vaan.. Oli muuten aikamoinen liikenne, enpä olis ihmetellyt jos olisin jo tänään löytänyt itteni onnettomuudesta tuolta jostain..

"Älä tee isoa numeroa siitä että käyt pankissa" -> Siellä se koko pankillinen ihmisiä tuijotti mua kun yritin "vaivihkaa" kysellä miten dollarit saadaan vaihdettua shillingeiksi, ihan hyvä sinänsä että ei ryöstetty kun puoli kaupunkia näki mun shillinkiviuhkan kun poistuin sieltä. Jos joku haluaa vinkin, niin vaivihkaa toimiessa auttaa, että on ainoa valkoinen jota kaikki jo valmiiksi muutenkin tuijottaa, ja lisäksi kyselee joka ikiseltä työntekijältä samaa asiaa niin, että pankinjohtaja kutsutaan paikalle. Niissä on aseistetut vartijat täällä kyllä aina pankkien ulkopuolella, et hyvä se.

"Kannattaa suosia isojen kauppojen pullovesiä, mielellään kalliimpia. Jos käy katukaupassa niin sitten mineraalivettä, ettei osta tietämättään kraanavettä" -> No arvatkaas oliko siinä naapurikujalla mitään muuta kun pari hämärää kauppaa mistä sai vaan kuplatonta vettä jostain alahyllyltä ja en ollut juonut tuntikausiin, koska kukaan ei huoli dollareita ja isot kaupat on jossain kuusessa. Katsoo sitten huomenna tuleeko se mahapipi vai ei.

Päätin lähteä tutustumaan ihmisiin, ja siitä on kyllä ihan hyvin apua että erottuu joukosta. Jotenkin vaan sain heti aika kasan miespuolisia tuttuja täältä hostellilta, mutta nyt sain jo ainakin yhden ystävän, ugandalaisen Sharonin. Hän alkoi oikein tekemään mulle listaa mitä kaupasta pitää ostaa että saadaan tästä huoneesta mulle koti, ja vie mut huomenna aamulla ostoksille. Tänään illalla mennään hankkimaan mulle paikallinen liittymä jostain kuulemma. Mulla ei ollut aikomusta purkaa laukkua vielä, mutta Sharon aloitti tiukasti sen homman ja alkoi viikkailemaan mun vaatteita, nyt tää on jo ihan koti! Tuleepas paljon asiaa. Niin muuten, kukaan ei ymmärrä täällä mun englantia enkä mä ymmärrä muiden englantia. Ihan niinkun puhuttais eri kieltä!

Tulee muuten aika elitistinen olo katsoa jättikokoisen yksiönsä neljännen kerroksen ikkunasta ulos, ja näkee ihan vieressä silmänkantamattomiin slummialuetta. Jos tää netti vähänkään toimisi, laittaisin kuvan mun ikkunan näkymästä, sitä ei voi kyllä kuvitella ennenkun näkee, se slummi jatkuu pitkälle horisonttiin asti. Ja tää on vielä sitä hyväosaistempien aluetta.. Laittaisin myös kuvaa mun huoneesta, jos toimisi tää netti. Ja kuulen sisälle lasten iloista huutoa ja kukon kiekumista, ja paljon naurua. En usko että ikinä totun tohon näkyyn ja miten syyllinen olo siitä tulee, mut en kyllä haluakaan tottua.

Mulla on sellainen olo että Ugandalla on mulle paljon annettavaa! Erään ihanan kirjeenkirjoittajan lainausta lainaten,

"The world is a book, and those who do not travel read only one page."