Olen tässä viime aikoina miettinyt monesti, miksi haluan reissata. Ei sinänsä että olisi jotenkin välttämätöntä perustella itselleen lähtemistä, mutta on mielenkiintoista reflektoida välillä tekemisiään. Ja tuntuu myös, että haluaisin perustella kaikille tärkeille ihmisille lähtemistäni.
Kerroin juuri eräälle ystävälleni perheeni ulkomaanmatkoista pienenä. Olen melko vähävaraisesta perheestä, joten moniin asioihin ei ollut varaa. Joka talvi joulun jälkeen alettiin pohtia äidin ja siskon kanssa, mihin tänä vuonna käytettäisiin kasatut säästöt. Pitäisikö ostaa vihdoinkin se tietokone tai meille tytöille kännykät, vai lähdetäänkö kesällä käymään Italiassa?
Vuosi toisensa jälkeen pärjättiin ilman kännyköitä ja kävin aina koulun jälkeen kaupungin kirjaston tietokoneilla. Kun kaikilla yläaste-kavereilla alkoi olla kännyköitä ja tietokoneita, me mentiin vielä kesäisin matkalle ja pärjättiin mainiosti ilman, monta vuotta. Reissailun ja kokemuksien priorisointi muiden asioiden (ja tavaroiden) edelle on juttu, josta olen vieläkin iloinen ja josta olen huomannut pitäväni itsekin edelleen kiinni.
On siinä reissaamisessa monta muutakin juttua. Kun lähdin ensimmäistä kertaa ikinä yksin matkaan, menin Ugandaan vaihtoon. En tutustunut suomalaisiin, eikä perillä ollut etukäteen tuttuja. En pysty sanoin edes kuvailemaan sitä fiilistä, mikä alun takkuilun jälkeen vaihdon aikana tuli. Kun oli luonut itselleen arjen, saanut ympärilleen ihania ihmisiä ja pärjännyt hyvin noin kaukana kotoa ja aivan itse, tajusi, että mähän pärjään missä vaan. Mitä ikinä elämässä tulee vastaan ja mihin tilanteeseen ja ympäristöön ajautuu, aina kaikesta selviää. Tällainen "everylittlethingsgonnabeallright" -meininki on juttu, minkä aina oivaltaa uudelleen ja se tuntuu joka kerta ihan käsittämättömän hyvältä. Se ajaa vaikka mihin, hyppäämään uusiin juttuihin ja paikkoihin uudestaan ja uudestaan.
Tänä kesänä jutellessani monien kaverien kanssa matkoista, oivalsin myös uuden näkökulman nimenomaan reppureissailuun. Olen ollut Suomessa tänä vuonna suhteellisen pitkän pätkän kerrallaan. Vaikka Suomi-kesä oli aivan mahtava pitkästä aikaa ja nautin oikeasti joka hetkestä, kulman takaa alkoi hiipiä levoton olo. Tajusin, että reissailun jälkeen Suomessa kaikki tuntuu jotenkin niin älyttömän helpolta. Helppo ei tietenkään ole vain huono asia, kaikki sujuu hyvin ja mikäs siinä. On paikka missä nukkua, liikenne ja kulttuuri on tuttua, on rutiineja ja ystäviä. Mutta reissun päällä kun täytyy etsiä yösija, nähdä, tutustua, seikkailla ja sopeutua, mieli lepää. Hetki tuntuu ainutlaatuiselta ja jotenkin hassulla tavalla "ansaitulta". On helppo nauttia kaikesta ja kaikista.
Nyt pakkaamaan rinkkaa, nähdään Turku kun päivät alkaa olla taas pidempiä<3 p="">
 |
| Uganda, Lake Bunyonyi 2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti