Rehellisyyttä ja harmoniaa (lol mikä otsikko)

Kohta olenkin tulossa takaisin Suomeen, niin kuin voi arvata, nyt pelottaa enemmän kuin tänne tullessa. Tässä viimeisiä pohdintojani tästä maasta, ennen muutaman päivän päässä siintävää kotiin lähtöä.

Senegalissa oloni on alusta asti ollut takkuista. Syvä yhteisöllisyys imaisee mukaansa, ja ahdistaakin välillä, paljon.  Mikään kokemus ei ole ikinä muuttanut minua ja omaa ajattelumaailmaani näin paljon. Tämä on ollut kirkkaasti rankin matkani tähän mennessä.

Olen välillä hukannut itseni, koska ihmiset harvoin täällä ovat muutenkaan kovin näkyvästi omia itsejään. Yhteisön paine määrää tietyt tiukat käyttäytymissäännöt, ja rajoittaa ihmisten itseilmaisua ja ylipäätään halukkuutta ilmaista itseään tai avautua muille. Käytössääntöjä ja normeja on tietysti kaikkialla muuallakin maailmassa, mutta täällä suuren suvun perinteet rajoittavat tasapuolisesti kaikkia, jopa esimerkiksi urbaaneja ja moderneja opiskelijoita. Kaupungissa asuvillakin kun on lähes kaikilla perhettä ja sukua kaupungin ulkopuolella. Minulla ei ole yhtään ihmissuhdetta Suomessa, jossa jotain tiettyä asiaa tarvitsisi salailla. Tietysti omista syvimmistä kipupisteistä avautuu vain tietyille valituille ihmisille. Mutta ei ole mitään sellaista päivittäistä asiaa, jota pitäisin koko ajan aktiivisesti salassa.  Täällä vanhemmat ja vanhempien ikäiset sukulaiset usein ovat tietämättömiä suurimmasta osasta nuorempien elämää.

Senegalissa ollessani olen löytänyt positiivisen puolen suomalaisesta kulttuurista, rehellisyyden. Senegalissa näennäisesti hyvät välit, harmonia, ja yhteisöllisyys jokaisessa ihmissuhteessa ovat tärkeitä. Jopa niin tärkeitä, että usein on parempi valehdella. Tyttö- ja poikaystävätkin piilotetaan vanhemmilta naimisiinmenoon asti, vaikka olisi itse jo lähes kolmekymppinen aikuinen ihminen. On parempi hieman väännellä totuutta, kuin kertoa negatiivinen tai perinteistä yhteisöllisyyttä rikkova asia suoraan. Jos joku tietty tapaaminen ei sovi, sitä ei sanota. Saatetaan ilmoitella, että tulen myöhemmin, kunnes myöhemmin ei ikinä tule. Parempi sanoa kyllä, vaikka ajattelisi ei.  Mutta jos senegalilaiselle sanoo, että tämä valehteli, sitä ei ikinä tunnusteta. Valehtelua ei ajatella valehteluna, vaan se on kulttuurisidonnainen tapa olla kohtelias.

Eräs eurooppalainen ystäväni asui isäntäperheessä. Perheen äiti hehkutti, että hänen kotiapulaisensa on hänelle rakas, kuin oma tytär. Kahden viikon päästä tälle ”tyttärelle” annettiin potkut. 

”Minä rakastan sinua” on lause, jonka voi sanoa viiden minuutin tuttavuuden jälkeen.

Olen ymmärtänyt täällä, että kotoa Suomesta tuttu rehellisyys ei ole vain valehtelun vastakohta. Rehellisyys on sitä, että sanoo mitä ajattelee, ei sitä, mitä muut haluavat kuulla. Muiden miellyttäminen ei ole kaikkein tärkein arvo, vaan aitoutta ja muiden persoonallisuutta arvostetaan. Rehellisyys on sitä, että kun ihmisiin tutustutaan, alkuoletus on aina se, että tämä ihminen puhuu luonnollisesti totta. Ihmisiä ei hehkuteta rakkaiksi veljiksi ja siskoiksi, vaikka he olisivat vain tuttuja, jotka voi dumpata roskikseen seuraavassa tien mutkassa. Kun Senegalissa kerron rehellisesti, mitä ajattelen naimisiinmenosta tai että olen uskonnoton, ihmiset ovat kauhuissaan ja yrittävät muuttaa ajattelumaailmaani. Jos olen väsynyt väittelemään ja sanon olevani naimisissa ja uskonnollinen, ihmiset ovat usein hyvin tyytyväisiä. Yhteisöllisyys minimoi yksityisyyden ja oikeuden omata vastakkaisia mielipiteitä.

Toisaalta harmonisuuden tavoittelu on hienoa. Vaikka olisi riidoissa jonkun kanssa, normaalit kättelyt ja tervehdykset hoidetaan aina tavallisesti. Kukaan ei välttämättä edes huomaa, että jotkut ovat riidoissa keskenään. Selän takana ei puida toisten sanomisia. Ajatellaan, että elämä on liian lyhyt liialliseen asioiden puimiseen ja oman kiukkunsa levittämiseen. Ehkä sitten parin viikon päästä ollaan taas väleissä: vaikkei asiasta puhuttaisi, kohta se kuitenkin taas unohtuu ja hyvät asiat muistuvat mieleen. Ihmisten välit, ystävyydet, sukulaisuudet ja tuttavuudet eivät ole mikään puimisen arvoinen juttu. Vaikka jonkin ihmisen persoona ei miellyttäisi, kyllä sen kanssa voi viettää aikaa, ja näyttää siltä että viihtyy. Tämä puoli senegalilaisissa ihmissuhteissa on hieno, toiset ihmiset eivät ole mikään tavallisuudesta poikkea stressin arvoinen juttu, mitä ne usein tuntuvat olevan Suomessa. Esimerkiksi ihmissuhteiden loputon ongelmakeskeinen vatvominen kavereiden kesken Suomessa väsyttää välillä.

Suomessa ihmiset ovat melko sulkeutuneita, eivätkä juurikaan juttele tuntemattomille, toisin kuin Senegalissa. Mutta kun ihmisiin tutustuu, heidän lähelleen pääsee aidommin. Puhe ei täyty kohteliaisuuksista ja small talkista, vaan yleensä sanotaan se, mitä ajatellaan. Kohteliaisuus ja höpöttely on kivaa, mutta ei silloin, jos ihmissuhteet jäävät ainoastaan sille tasolle.

Täältä tullaan siis Suomi ja  Turku, katsotaan millainen kulttuurishokki tulee tällä kertaa!