"Eikö sua pelota matkustaa Intiassa yksin vaaleana naisena?"

Olen menossa 70-tuntisella laivalla Port Blairista Chennaihin. Kamish, eilisestä tuttu riksakuski on jättänyt hetkeksi työnsä, ja on menossa Chennaihin perheensä luo samalla paatilla. Jutustellaan satamakadulla ennen laivaan pääsyä. Ihmiset hymyilevät, kun juon kaksi chaita. Yksi oli liian pieni.

Muut (sadat) matkustajat katselevat uteliaasti, kun näkevät minut terminaalissa. Yhden puolalaisen pariskunnan lisäksi olen ainoa ei-intialainen koko laivassa. Sanon jollekin "namaste".

Löydän hyttini, ja asetan tavarat sängylle. Hetken päästä Kamish kurkkaa ovesta, ja kertoo kävelleensä ympäriinsä etsien minulle hyttiä, jossa on muitakin naisia. On kuulemma parempi niin. Uskon tietävämpää, ja kävelen Kamishin perässä toiseen hyttiin. Vastassa odottaa kolme leveää hymyä: kaksi nunnalta näyttävää naista ja iäkäs mies.

Valitaan minulle sänky, ja istahdetaan juttelemaan. Selviää, että naiset, Jessica ja Kripa, ovat katolisia äiti Theresan seuraajia. Kun he kertovat tämän, tunnistankin sinivalkoisen asun äiti Theresan kuvista. Wau! Pohditaan elämää Intiassa, ja Kripa sanoo pitävänsä Andamaaneista.
"Peace, peace. No fighting or arguing. That's life.", hän korostaa.

Käväisen ulkona laivan kannella, ja palaan takaisin hyttiin.
"Lunch? Lunch?", kysyvät vanhempi pappa ja nuorempi hyttiin muuttanut mies.
"No lunch",  vastaan. Harmitellaan. HUOH.

Ollaan lähdetty satamasta aamuseitsemältä, ja seuraava ateria on vasta kuuden jälkeen illalla. Mietin, kuinka olisikin pitänyt syödä aamupalaa, eikä vain hörppiä chaita aamulla.

Jessica nauraa, koska en ole buddhalainen, mutta käytän silti buddha-amulettia. Nuorempi mies tarjoaa minulle omenan, eikä suostu ottamaan vastaan tarjoamiani keksejä.

Toinen nunna, Kripa, on kuubalainen ja on hiljattain saanut siirron Intiaan. Kysyn, mitä hän pitää matkustamisesta ja nauttiiko reissustaan.
"It's ok because it's like this. It's not about if i like it or not. If I want to be a nun I have to sacrefice a lot."

Nunnat tapasivat juuri ennen laivaan tuloaan, eivätkä tiedä, tapaavatko enää.
"Maybe this is the first and last time I see her. You never know with our kind of life!" Jessica nauraa.

Kripa haluaa lukea Lonely Planetiani. Hän katselee hieman skeptisenä osiota äiti Theresasta ja Kalkutasta: ei kuulemma ole tarpeeksi informatiivinen. Hän kysyy, onko minulla raamattu mukana matkalla. Ajattelin, että Lonely Planethan on reissaajan raamattu (:>). Vastaan kieltävästi.

-

Tapasin laivan yläkannella Rajatin, 21-vuotiaan insinööriopiskelijan. Hän on kotoisin Andamaaneilta, ja opiskelee Chennaissa. Puhutaan kasvissyönnistä. Rajat sanoo:

"Look at an elephant. It's big and strong, but still wise and calm.
Elephant is vegetarian.
Then look at a lion. It's fast and goes with the impulse. It hunts and kills other animals, showing no mercy.
Lion eats meat.
Which one you'd rather be?"

Hyvä pointti Rajatilla.

-

Hima ja Greti ovat nuoria naisia, kotoisin Bengalurusta. He ovat ystävystyneet jo lapsena, ja lähtevät kerran vuodessa yhdessä reissuun toimistotyön kiireiden keskeltä. Istutaan laivan kannella, ja tytöt pyytävät arvaamaan, miten monta valokuvaa he ottivat yhteensä 2 viikon reissullaan Andamaaneilla. Arvasin, että 200.
"More, more!" hihkaisee Hima. 400?
"Nope. 4800. Too much work for the hands!"
Nauretaan. Kohta mennään illalliselle.

-

Ennen Intiaan tuloani kuulin enimmäkseen varoitteluja, kauhutarinoita ja huolehtivia kysymyksiä. Jutut voivat pohjautua oikeisiin tapahtumiin, mutta elämä täällä on ihan yhtä tavallista kuin missä päin tahansa. Uutiset ovat uutisia, vain ja ainoastaan koska ne ovat poikkeuksia.

Niin kaunis maailma!

Ei huolia, kaikki on paremmin kuin hyvin <3 br="">

Andamaaneilla opittua

Joulukuun kotini oli Andamaaneilla, ja opin rannan ja riippumaton lomassa vaikka mitä. Enimmäkseen Israelista ja kookoksista:


-miten käydä kookosvarkaissa (eli kiivetä korkeisiin palmuihin)
-Henna on intialainen nimi
-Tel Aviv on liberaali kaupunki täynnä mielenkiintoisia juttuja

-miten sita skootterin torvea oikein soitetaan: aina kun ajaessa näkee lähettyvillä (tai kaukana 
horisontissa) toisen kulkuneuvon, ihmisen tai eläimen.. tai ennen kuin missään on ketään, varmuuden vuoksi: jos joku ilmestyy jostain, niin tietääpä ainakin, että täällä ollaan

-miten avata kookospähkinä pienellä leathermanilla sahaten
-israelilainen ruoka on taivaallista: hummusta ja tahinia omnom!
-miten mahtava keksintö riippumatto on
-millaista on olla intialainen joogaopettaja Andamaaneilla (=frisbee ja biitsi)
-miten veistää kulho kookospähkinästä
-kuinka hidas elämä imaisee mukaansa siinä missä kiirekin: lopputulos on vain eri
-miten vietetään juutalainen sapattipäivä, ja miten toimia 'sapattiorjana'
-miten kaikki on paremmin, kun kävelee paljain jaloin
-koirat tekee paratiisin
-kavereiden tatuoiminen henna-värillä
-miten kookosvesi maistuu aina erilaiselta

-miltä tuntuu elämä auringon mukaan: kun näkee auringon nousun ja laskun, päivä tuntuu täydeltä ja tarkoituksenmukaiselta

-millaista on olla nuori vihervasemmistolainen nyky-Israelissa
-miten vaarallisia kookospalmut voi olla: 5 ihmistä kuolee Andamaaneilla vuosittain kookospähkinän osuessa päähän
-miten matkia kanaa katu-uskottavasti
-kuinka hauskaa on sanoa hepreaksi "huomenta sisko" tuntemattomalle israelilaiselle
-miten kannattaa asettaa kätensä parhaiten päänsä yläpuolelle, jotta suojautuisi romahtelevilta kookosilta
-pään heilutus intialaisittain (sama liike voi olla kyllä, ei, ehkä, joskus, harmittaa, on kivaa jne.)

-kuinka koiran elämä Andamaaneilla on niin erilaista Suomeen verrattuna (ja nämäkin wuffet on onnekkaita muuhun maailmaan nähden)
-> rakkaiksi tulleet pienet koiranpennut, joilta näkyy kylkiluut, ja muut pennut, jotka yrittävät           pelastaa kuolemaa tekevän ja luurangolta näyttävän veljensä (emo ja pari pentua kuoli rotanmyrkkyyn)
-> koirien ja paikallisten välinen sota: ritsoja, keppejä, myrkkyjä
Samat koirat nukkui mun sylissä illalla.

-kuinka asettaa tuolit rinkiin illalla kookospalmujen väliin, ei suoraan alle, ettei tule osumaa
-miten hyvältä tuntuu jakaa kaikki muiden kanssa arjessa: skootterit, ruuat, joogamatot ja kengätkin what's mine is yours
-millaista on olla intialainen tuore aviopari honeymoonilla, kun kyseessä on järjestetty avioliitto (paljon hiljaisia illallisia)
-on sittenkin mahdollista, että jamming sessionissa on liikaa instrumentteja
-miten kookospähkinä kuulostaa vähintäänkin pommilta osuessaan rantamajan peltikattoon
-miten kauniita ihmiset on, kaikin tavoin. kun sen näkee, maailma on aina uusi ja ihmeellinen


Rakastan Andamaaneja. Jumituin yllättäen yhdelle rannalle koko kuukaudeksi. Ilman turhia suunnitelmia voi keskittyä olemaan onnellinen.

Paratiiseja

Olen kirjoittelemassa parhaillaan Andamaaneilla, kaukana mantereista ja kaupungeista keskellä valtamerta. En varmaankaan ole aiemmin ollut missään yhtä rentoutunut. Manner-Intiasta Andamaaneille on pitkä matka, joten suurin osa turisteista tulee reontoutumaan moneksi viikoksi kerrallaan. Reilun viikon jälkeen en ole ottanut yhtään kuvia, käyttänyt somea tai oikeastaan tehnyt paljon muutakaan.

(kuvia googlesta, here I am:

https://www.google.co.in/search?q=havelock+island&biw=1366&bih=643&noj=1&stick=H4sIAAAAAAAAAGOovnz8BQMDgzYHsxC7fq6-QXFJsRIniGFqmV2epSXsWZyTmJfiXpRfWhCSD-Esrer8dMyt8sXvNe9er95Z8Dluwoq9ACrnk1dIAAAA&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=heiHVPmtB9Ht8AXyw4KYAg&ved=0CAgQ_AUoAQ

Andamaanit eroaa tavallisesta rantalomailusta, sillä ihmisiä on vain tietty porukka, joka pysyy samana pitkään ja hetken päästa kaikki tuntee kaikki. Yhteisöllisyys reppureissaajien kesken tuntuu merkitykselliseltä. Pelkkä oleminen samassa paikassa tuntuu siltä, että kaikilla on jotain yhteistä keskenään.  Yhteisiä tutuntuttuja toiselta puolen maailmaa löytyy helposti, ja sitä huomaa miten pieni maailma on. Pienten ympyröiden rutiineista vapaita kiertelijöitä ei lopulta olekaan niin paljon.

Yksin reissaaminen on kaikkea muuta kuin yksinäistä: tarvitsen omaa tilaa jopa enemmän kuin normaalisti, koska ihmisiin tutustuu niin helposti kaikkialla. Vetäydyn lukemaan palmujen alle riippumattoon, jonka jälkeen jaksaa taas olla sosiaalinen. 

Ymmärsin reissu-yhteisöllisyyden merkityksen, kun muutama päivä sitten kaaduin vuokratulla skootterillani. Pitkin päivää tuttuja tuli kyselemään vointia ja tarjoamaan apua. Sain kaatuessani vain muutaman haavan ja mustelman, ei siis mitään vakavampaa. 

Tajusin, että näinkin kaukana tutusta ympäristöstä ei tunnu yksinäiseltä, kun huolehditaan toisistamme. Kun netti on olematon ja bileitäkään ei oikein löydy, keskittyy lähinnä olemaan muiden kanssa. Yhtenä päivänä tapasin uidessa belgialaisen tytön, ja muutaman sanan jälkeen päätettiin muuttaa samaan rantamajaan ja puolittaa kulut. 

Täällä paratiisissa ollessani aloin lukea intialaisen ajattelijan Oshon kirjaa lapsista. Hänen mukaansa paratiisi on jokaisessa ihmisessä tämän syntyessä. Lapsuudessa jokaisella on kokemus kaiken ihmeellisyydestä, totuudesta, kauneudesta, elämästä ja yllätyksellisyydestä.

Kun ihminen etsii oman elämänsä paratiisia, on haussa se tunne, millaista on olla lapsi. Pieni lapsi on viaton, ei tiedon pilaama. Hän ei tiedä asioita, mutta on silti herkkä ja tietoinen kaikesta ympärillään olevasta. Hän haluaa tutustua kaikkeen ja saada kaiken itselleen, ennenkuin hänelle jossain vaiheessa selviää että aikuisten luomassa maailmassa kaikki on kaupan.

Oshon mukaan suurimmassa osassa ihmisiä tämä lapsen äly, luovuus, leikkisyys ja viattomuus kuolee, kun meistä pienestä asti kasvatetaan jotain, mitä yhteiskunnassa pidetään oikeana ja hyväksyttävänä. Elintapamme ovat kaukana täydellisestä, ja pakotamme lapset seuraamaan samoja jälkiä. Olemme aikuisina tietoisia omasta älykkyydestämme, mutta lapsen äly on puhdasta, ei opittua.

Täällä paratiisissa on hyvä miettiä, etsiä ja kyseenalaistaa omaa paratiisiaan.

"Life should be, each moment, a precious creativity. What you create does not matter - it may be just sand castles on the seashore, but whatever you do should come out of your playfullness and joy."