Herään ensimmäisenä aamuna aikaisin Goalla Arambolista. Ranta on aamukahdeksalta mielenkiintoinen. Kävelen mattoni kanssa rannalle, aikeissani vetää pienet aamujoogat itsekseni. Rantavedessä huojuu tyttö, kädet aaltoillen puolelta toiselle. Lähettyvillä seisoo mies, joka ottaa vaatteensa pois ja speedot jalassa alkaa sheikata lantiotaan eteen ja taakse. Tätä jatkuu ainakin vartin. Kauempana istuu muutama turisti ringissä laualen mantroja. Ihmiset ovat niin kiinnostavia, että hyvä kun maltan keskittyä joogaan. Kesken hartiaseisonnan rantakoira tulee nuolemaan korvaa. Yhtäkkiä lauma lehmiä juoksee ohitse. Kaksi intialaista pariskuntaa pulahtaa uimaan. Miehet ovat boksereissa ja naiset yrittävät jotenkin uida ptikähihaisissa täysissä pukeissa lapset sylissään.
Myöhemmin päivällä istun nettikahvilassa, jota pitää mukavanoloinen paikallinen nainen. Naiselle tulee asiakas, joka näyttää päällisin puolin perus Goa-turistilta lökäpöksyineen ja hassuine hattuineen. Hetken päästä netti lakkaa toimimasta, ja huikkaan tämän ääneen. Yhtäkkiä mies menettää hermonsa ja alkaa huutaa asioinnin keskeyttämisestä naiselle ja porhaltaa ulos. Vieressäni istui netissä pariskunta, jotka hyppäävät pystyyn ja kieltäytyvät maksamasta netistä joka ei toimi. Hetken päästä istun toimiston naisen kanssa kaksin. Muiden sähellystä seurattuani suljen netin ja laitan sen uudestaan päälle. Netti toimii normaalisti, ilman hermoromahdusta, parilla napin painauksella. Kysyin naiselta, ovatko tällaiset turistit tavallisia hänen toimistollaan. Kuulemma joka päivä, pitkin päivää.
Illalla rannassa alkaa drum circle, rummutus jatkuu monta tuntia ja tanssitaan ja hypitään paljain jaloin keskellä väkijoukkoa. Aurinko laskee rummutuksen säestyksellä.
Goan maine vanhana hippiparatiisina on melko kaukana nykyisestä todellisuudesta, sekä reissaajille että paikallisille. Kaikki Goalla on ”full power”, ja tätä sanaa myös kuulee joka puolella päivittäin. Suurimmat turistikylät ovat täynnä venäläisiä pakettimatkalaisia, psytrance-bileet pauhaavat monesta paikasta yhtä aikaa ja ilotulituksia on joka ilta, jokaisella Goan rannalla. Arambol on täynnä valoshowta, ravintoloita, rantamyyjiä ja kauppoja. Päällisin puolin kaikki näyttää rennolta, mutta aina jossain on tappelu. Ihmiset ostaa hippivaatteita ja käyttäytyy huonosti. Intialaisten keskuudessa Goan maine on huono, inhottava, syntinen ja likainen. Moni intialainen joutuu kestämään silti raivoavia turisteja saadakseen bisnestä. Porukat intialaisia miehiä tulee pariksi päiväksi pettämään vaimojaan ja ottamaan kuvia ja videoita vaaleista naisista bikineissä.
Arambolista muutaman tunnin päässä etelässä on rauhallisempia rantoja, mutta lähes kaikki muistuttavat Arambolia, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Goan helmi on kaukana etelässä luonnonsuojelualueella, hiljainen ja kaunis Galgibaga. Ainoa syy tämän rannan säilymisessä rauhallisena ja luonnonmukaisena on kai kilpikonnien suojelu. Tälle rannalle ei saa rakentaa, ja musiikki, pallopelit ja tulenteko ovat kiellettyjä.
Tutustuin Goalla moniin mahtaviin ja mielenkiintoisiin tyyppeihin, sekä intialaisiin että ei-intialaisiin. Kuitenkin 3 viikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi ja ehkä jopa hiukan liikaa. Andamaanit on melko undiscovered paradise, Goa taas on löydetty jo kauan sitten, joka nurkkaa myöden.
Myöhemmin päivällä istun nettikahvilassa, jota pitää mukavanoloinen paikallinen nainen. Naiselle tulee asiakas, joka näyttää päällisin puolin perus Goa-turistilta lökäpöksyineen ja hassuine hattuineen. Hetken päästä netti lakkaa toimimasta, ja huikkaan tämän ääneen. Yhtäkkiä mies menettää hermonsa ja alkaa huutaa asioinnin keskeyttämisestä naiselle ja porhaltaa ulos. Vieressäni istui netissä pariskunta, jotka hyppäävät pystyyn ja kieltäytyvät maksamasta netistä joka ei toimi. Hetken päästä istun toimiston naisen kanssa kaksin. Muiden sähellystä seurattuani suljen netin ja laitan sen uudestaan päälle. Netti toimii normaalisti, ilman hermoromahdusta, parilla napin painauksella. Kysyin naiselta, ovatko tällaiset turistit tavallisia hänen toimistollaan. Kuulemma joka päivä, pitkin päivää.
Illalla rannassa alkaa drum circle, rummutus jatkuu monta tuntia ja tanssitaan ja hypitään paljain jaloin keskellä väkijoukkoa. Aurinko laskee rummutuksen säestyksellä.
Goan maine vanhana hippiparatiisina on melko kaukana nykyisestä todellisuudesta, sekä reissaajille että paikallisille. Kaikki Goalla on ”full power”, ja tätä sanaa myös kuulee joka puolella päivittäin. Suurimmat turistikylät ovat täynnä venäläisiä pakettimatkalaisia, psytrance-bileet pauhaavat monesta paikasta yhtä aikaa ja ilotulituksia on joka ilta, jokaisella Goan rannalla. Arambol on täynnä valoshowta, ravintoloita, rantamyyjiä ja kauppoja. Päällisin puolin kaikki näyttää rennolta, mutta aina jossain on tappelu. Ihmiset ostaa hippivaatteita ja käyttäytyy huonosti. Intialaisten keskuudessa Goan maine on huono, inhottava, syntinen ja likainen. Moni intialainen joutuu kestämään silti raivoavia turisteja saadakseen bisnestä. Porukat intialaisia miehiä tulee pariksi päiväksi pettämään vaimojaan ja ottamaan kuvia ja videoita vaaleista naisista bikineissä.
Arambolista muutaman tunnin päässä etelässä on rauhallisempia rantoja, mutta lähes kaikki muistuttavat Arambolia, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Goan helmi on kaukana etelässä luonnonsuojelualueella, hiljainen ja kaunis Galgibaga. Ainoa syy tämän rannan säilymisessä rauhallisena ja luonnonmukaisena on kai kilpikonnien suojelu. Tälle rannalle ei saa rakentaa, ja musiikki, pallopelit ja tulenteko ovat kiellettyjä.
Tutustuin Goalla moniin mahtaviin ja mielenkiintoisiin tyyppeihin, sekä intialaisiin että ei-intialaisiin. Kuitenkin 3 viikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi ja ehkä jopa hiukan liikaa. Andamaanit on melko undiscovered paradise, Goa taas on löydetty jo kauan sitten, joka nurkkaa myöden.
